perjantai 8. maaliskuuta 2013

Pikkukaloja ja muita ravinteita?





Jossain vaiheessa keittiönkaapeissa oli ties minkälaisia vitamiini- ja muita lisäravinnepurkkeja. Ne vain jäivät sinne kaappiin ties minkä hyvän tekosyyn nojalla. Lopulta päätin että kun syön ja kokkaan koko perheelle terveellisesti kaikki tarvittavat vitamiinit ja ravintoaineet saadaan hyvästä ruoasta. Ignore nappi oli päällä liittyen riittävään D-vitamiinin saatavuuteen ravinnosta. Hyihyi, mutta minkäs teet kun pillerit eivät kiinnosta :)  Viimeistään innostus kokeiluun on jäänyt siinä vaiheessa kun maku on ollut kamala tai tabletit ovat jääneet kurkkuun kiinni.
Ehkä tämä Möllerin pikkukalat innostaisivat äitiä paremmin tällä saralla. Buzzadorina on lupautunut testaamaan pikkukaloja lasteni kanssa ja kertomaan rehellisesti tästä kokemuksesta (johon suhtauduin jo etukäteen varovaisesti)
Ensimmäisen päivän kommentit, hassuja kaloja, mutta nämä ovat oikeasti hyviä. Hahahah omat mielikuvani kalanmaksaöljyyn lapsena oli karmaisevat! Saako lisää? – Kyllä sitten huomenna. Mitä tapahtuikaan huomenna? Unohdin kalat tyystin kunnes tuli ilta ja tyttäreni kysyi saako pikkukaloja???.
Koska pikkukalat uppoavat noin helposti lapsille tätä kokeilua on helppo jatkaa.


Maku on oikeasti hyvä – oikeastaan raikas ja kun pikkukalaa ei
tarvinnut nielaista vaan se oli tarkoitettu pureskeltavaksi tuntui kuin
oli syönyt karkki. Onko nyt vitamiinipilleri kammo voitettu?



D3-vitamiini on ihmisen elimistölle luontainen D-vitamiinimuoto ja se on teholtaan parempi kuin D2-vitamiini. Möller Omega-3 Pikkukalat eivät sisällä keinotekoisia väri- tai makeutusaineita eikä lainkaan säilöntäaineita
Lue lisää www.moller.fi.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Hyvät pahat hiilarit ?




Tutkin vanhempia ravintomateriaalejani kuntoliikkujalle esim. juoksijalle tai hiihtäjälle ja vertasin sitä omaan ruokavaliooni. Olen itse jättänyt pois vehnän, perunan, pastan ja pääosin riisin pois ruokavaliostani yli 7 vuotta sitten. Noiden sijaan kyllä syön ruista ja kauraa eli ruisleipää ja kaurapuuroa. Ruokavalioni  ei todellakaan ole mitään karppaamista, enkä jaksa hössöttää jokaisesta murusesta jonka suuhuni pistän, vaan olen hakenut tasapainon joka tuntuu hyvälle.

Tässä pääsemmekin suoraan villakoiran ytimeen: opettele kuuntelemaan kehoasia niin ravinnon kuin liikunnan suhteen. Kun liikkuminen tuntuu tahmealta, sykkeet ovat korkealla ihan muun kuin kovan harjoittelun vuoksi, on parasta lyhentää harjoitusta ja mennä kotiin lepäämään.  Toisaalta noudata säännöllisiä ruoka-aikoja ja syö niitä tuotteita jotka tuntuvat sopivan vatsallesi. Jos perunasta tulee oireita, ei perunaa ole pakko syödä, vaikka se kuuluukin suomalaiseen ruokapöytään.
Buzzadorina sain kokeiltavaksi aamiaiskeksejä.  http://www.keksihylly.fi/tuotteet/belvita/belvita-breakfast-jogurtti

Edellisessä blogissani kirjoitin tuossa olevan kaksi sanaa jotka eivät ajatuksellisesti kuulu yhteen, keksit ja aamiainen. Tuote lupaa vapauttaa elimistöön hitaasti hiilihydraatteja neljän tunnin ajan. Mmmm, miten sen todistan?  Aamulla otin siis kupillisen kahvia ja pari Belvitan keksiä. Mietin että ennen kuin kello on lounasaika, olen nääntynyt työpöytäni eteen. Tätä en kyllä uskaltanut kokeilla ensimmäistä kertaa aamulenkin yhteydessä.  Okei – selvisin lounaaseen, nälkä oli valtava ja olin juonut kahvia enemmän kuin omaan tarpeeseen.
Seuraavan kokeilu: keksi ja aamutreeni. Auts, nyt mentiin metsään – ei kirjaimellisesti kuitenkaan. Peruslenkki, noin tunti oli tavoitteena, puoli tuntia meni ihan ok, sitten alkoi puntti painaa ja 45 minuutin jälkeen minulla oli kamala NÄLKÄ!
Päätelmä kyllä tuollaisella keksillä voi selvitä, mutta jotain muuta on syötävä jos aikoo treenata. Toinen mihin kiinnitin huomiota on keksin lievä makeus. Aamulla makeahkon syöminen ei luonnistu minulta.  Keksin kyllä keksille paremman käyttötarkoituksen :) Voin käyttää keksiä pienenä välipalana ennen harjoitusta!


Kuntoliikkujan (kestävyyslajit esim. juoksu) ruoka ennen harjoitusta voisi olla seuraavanlainen

Syö 1,5 - 0,5 tuntia ennen harjoitusta pieni, kevyt, hyvin sulava ateria (hiilihydraatteja 10-50g ja proteiinia 5-20g):

-        Leipä, puuro, velli
-        Peruna, pasta, riisi, kevyt keittoateria
-        Vähärasvaiset maito- ja lihavalmisteet
-        Hyvin sulavat kasvikset, ei pavut, sienet
-        Hedelmät, marjat, kiisselit
-        Urheilujuomaa ( sis. hiilihydraatteja ja proteiineja )

JUO 1 1/2 - 3 tuntia ennen harjoitusta 3 - 6 dl vettä tai laimeaa mehua.

ÄLÄ JUO enää harjoitusta edeltävänä tuntina, ettei pissahätä yllätä liikkuessa.

ÄLÄ NAUTI harjoitusta edeltävän tunnin aikana paljon sokeria sisältäviä ruokia tai juomia (makeiset, limsat, leivonnaiset, runsassokeriset mehut ), sillä ne voivat aiheuttaa uupumusta ja heikotusta verensokerin ensin noustessa ja sitten laskiessa alas.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Uuden alku - tai jotain





Suljin vanha blogini jo aikaa sitten – ajan puutteesta ei suinkaan aiheiden puitteista.  Uusi yritys – uusi alku?
Tänään olin taas hiihtämässä, vaikka en talvesta pidäkään! Mutta kevään parempia juoksukelejä odottaessa hiihtokin kelpaa. Olen meinaan aivan täynnä tätä etelän-suomen talvea. Torstaina juostiin loskassa ja ravassa ja perjantaina taas jäätiköllä!
Surkea juoksualusta saa aikaa sellaisia vaivoja joita ei voi kuvitellakaan – milloin kivistää mistäkin. Jee olen elossa, mahtavaa vai mitä? Mitä ihmettä siis tehdä juoksun sijaan kun sisäliikunta ei nappaa? Työpäivän jälkeen kaipaa raitista ilmaa ja aurinkoa No, kaikkea ei voi saada, joten luovun siitä auringosta ja otan ilomielin vastaan sen raikkaan ilman.  Mutta mitä juoksun sijaan – hiihtoako?  Se on tällä hetkellä lähes ainoa ulkolaji joka nappaa edes vähän. Onneksi ladulle pääsee lähes kotipihasta, mutta silti haluaisin tehdä jotain muuta. 
Pitääkö min taipua ja ostaa fillariin talvikumit, että voisin siirtyä takaisin rakastamani pyörän selkään?  Mutta kun crossariini on jo ostoslistalla kesäksi maantienakit, niin oikeastiko pitäisi ostaa nastarenkaatkin? Uskomatonta varustelua tämä liikunta – eihän tämä edes ole mitään kilpaurheilua , vaan hyötyliikuntaa ja kuntoilua.


Kaappeihin on kertynyt vuosien varrella aivan liikaa kaikenlaisia urheiluvarusteita. Suurin osa edelleen toki käytössä, mutta osa vain pyörii siellä, kuin odottaen parempaa päivää.  Esim. vanhoja lenkkareita on kaapinperällä useita pareja. Ne näyttävät kyllä aivan hyville, mutta ovat täysin loppuun juostuja. Pahimpina tai parhaimpina vuosina lenkkareita meni kolmet tai neljät parit vuodessa, kun oli nastakenkää, treenikenkää ja kisakenkää?!!!  Niin kuin talonrakentajat sanovat että osan palkasta voisi ohjata suoraan rautakauppaan, voisi minunkin palkastani tehdä suoraveloituksen suoraan urheiluliikkeeseen. Aina muka jotain pitäisi hankkia tai päivittää. Tein kyllä uudenvuoden lupauksen, jossa päätin etten osta mitään uutta ennen kuin kierrätän vanhoja urheiluvälineitä eteenpäin, tai sitten vaan heitän vanhat ja kuluneet sinne minne ne kuuluvatkin. Kaapista on tila loppu, piste!


Tänään saapui testiini iso kasa Belvita aamiaiskeksejä.  Tuossa yhdyssanassa on kaksi asiaa jotka eivät minusta kuulu yhteen.  Keksejä aamiaisella – ihanko totta – no way. Missä on puuro ja hedelmät – kaikki ne mitä pitäisi aamulla syödä? No tämä jää nähtäväksi!